sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Yhä hereillä.

Berliinikuveja selailin. :< Muistoja tullee ja takaisin tekee mieli ihan hitosti.

  

 Äikän essee tehty, vaikka vähän köpöisesti se menikin. Veikkaan kyllä että en oo ainoa joka sen persiilleen vetää niin sillä ei oikeestaan oo väliä. Kirjaesitelmä piti tekaista omaan alaan liittyvästä tietokirjasta, ja valitsin sittemmin kirjan joka kertoo Suomen muotivalokuvauksesta ja sen historiasta ja kyllä, olihan sitä kiva plärätä vaan pakkopullaahan se on kun koulun merkeissä kirjaa selailen. Aivan ihania nuo vanhat valokuvat kun ne on mustavalkoisia ja nuo vaatteet noin vanhahtavia, vaikka osa onkin aivan hirveän näköisiä. :D Baseballsia kuunnellen kattelin sitä niin oli tunnelma jotenkin... jännä!

   Jennan kanssa poristiin siitä kun ei ikinä päästä mihinkään juhliin joissa vois vetää jonkin ihanan juhlamekon ylle, ykkösmeikit lärviin, juhlakenkut jalakaan ja lähtiä juhlimaan. Itte ostasin uuden mekon ja kengät ja hiuksiin jonku kivan pannan josson rusetti tai muuta semmosta koska mullei ole pitkiä hiuksia joihin taiteilla kivoja kampauksia. Kasvattaa yritän. Lybelläkään mitään vanhojatansseja vastaavia juttuja ole, niinkuin lukiossa. Ois niin ihanaa hommata jostain joku vanhahtava puku tai jopa ite suunnitella ja tehä ja hankkia siihen kaikkia vanhahtavia asusteita, kuten pitsihansikkaat ja semmoista. Eikä ole ikää että vois lähteä huitelemaan baareihin sun muihin sutjakkeisiin että se siitä. Odottaa pittää.
Kaikenlaisissa kissanristiäisissä ois vaan piristävää ravata. 

Tähän väliin kuva jossa Riina räiskii koneella.


Kävinpä tossa Minnaa ja Mirkkua katsomassa ja annoin molemmille parikymppiä lahjaksi että saavat jotain itse ostaa. :) Ehkä tylsin lahja ikinä, mutta käytännöllinen. Oli ihanaa puhua tyhmiä niitten kanssa ja puida mun ja Minnan viimekerran noloa kokemusta, josta en taida täällä töristä... Sanotaan vaan että jotkut ihmiset vois opetella puhumaan hiljaa, öhöhö.
  Ensviikolla sitte Kaijalle juhliin synttäreitä ja... Niin, tässä jatkan Baseballsin kuuntelua ja toivottavasti pääsen nyt Niinan koneelta kirjotteleen, koska mun sormet syyhyää aina kirjottamaan sillon justiin kun ei pääse. :D
Ja ei hemuli tässä The Baseballsissa on vaan jotain mistä tykkään niin hitosti..! Tulee hirveän hyvä olo kun kuuntelee.

Ja voi helvetti, just muistin että on huomenna tänään terveystiedon koe. Huppista!

lauantai 28. marraskuuta 2009

No mercy.

Juu-u, päivitys nyt stoppaa vähän kun en kämppiksen koneelta pääse kirjautumaan sissään omalla bloggeritunnuksella, ihan vaan siksi kestää. Mulla ois paljon kirjottamista mutta en millään ennää muista viikon tapahtumia.

   Perjantaina kumminki pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähettiin Jennalle yökyllään Riinan kanssa. Oli kivvaa, lagitettiin ja hoettiin samoja insidevitsejä ja luultavasti saatiin tehtyä pari matkustajaa linkussakin mökkihöperöiksi, kun me meluttiin ja naurettiin niin kovvaan ääneen (meinasin kirjottaa että laulettiin o_o).
   Ennen ko mentiin Jennan kotiin, me käytiin kaupungilla vähän jammailemassa ja ittekkin ostelin jotain pientä, mm. hiuslenksuja, mustan, tavallisen paidan ja leggarit, mahd. halvalla, koska muuten en voi käyttää sitä villapaitaa jonka ostin taannoin.



Paidasta en jassanu ottaa kuvaa, mutta lenksu on vaan tommonen tavallinen valkoinen, mukana oli kans ruskia. Synttärilahjojakin yritin epätoivosesti kahtella mutta ei siitä mitään tullu, kun tuntuu että mikkään ei kumminkaan kelpaa. Oon niin toivoton että auta armias... Lopuksi sitte raahattiin perseemme coffeehouseen jossa vedettiin lärviin isot kupit kahvia, kaikkien yllätykseksi myös häröiltiin ja piirreltiin. Tämmöisiä taideteoksia Jennan kanssa synnytimme samalla kun Riina mähötti toisella puolen pöytää:


Joo, vähän L4D:iin liittyvää kamaa. Hunter ja Witch ainakin näkyisi olevan merenneidon muodossa, Boomer myös ja... joo, muuta semmosta. Meillä puheenaiheet aikalailla pyörii L4D:in ympärillä, ollaanko edes datiksia? :D Okei no, ei me 24/7 kumminkaan Left 4 Deadista löpistä...


Sitten hoksattiin että tehdään ittestämme selviytyjät aseiden kanssa, hyvin upeaa jälkeä. Meikä kerkesi sitä ennen tuhertaa Jennan tuonne yläkulmaankin, Riinaa en kerennyt siinä tohinassa kun saatiin tämä kuningasidea. Järkässä vas.-->oik.: Riina, meikä, Jenna. Meillä oli hauskaa, kuten huomaa.


Jenna taiteili sittemmin meikäläisen Hunterina joka ilmeisesti epäonnistuu kiivetessään katonharjan yli..


Sitten vielä grande finale eli lisää räiskimistä ja verta ja silleen. Minä siis tuolla moottorisahan kanssa heilun, Riina räiskäisi Hunteria suoraan sipuliin ja Jenna ammuskelee randomisti jonnekin. RAXissa oli kiva kun joku äijä kulki ohitse ja näki kun me vielä tätä äpöstettiin, ilme oli muikea. Ainiin, kyllä Riina taisi tuonne oman kädenjälkensä jättää, kun se otti multa punaisen kynän ja huitaisi sinne yhden pisaran verta! En vaan muista missä se legendaarinen pilkku on...
Ainiin ja Boomerin persauski kommeilee tuolla taustalla!

Ja randomia möhistelyä:

 

            
Mun ilime feilaa vähäC :D

Lopulta me siirryttiin Jennan kotiin ja siinä vaan hilluttiin väsyneinä, korkkareilla kopsuttelu otti voimille. Syötiin, poristiin, pelailtiin hiukan, kahtottiin Bruuno ja vähän Pelastakaa sotamies Ryaniakin vilkaistiin. Iltasella tsekattiin Marie Antoinette vai mikä se oli... Sen ulkoasu on muuten aivan ihana, ne lavasteet ja puvut ja kaikki oli iloa silimille, vaikkei leffassa niinkään ollut mitään korvia huumaavaa vauhtita. Uni tuli sen jälkeen hyvin.

   Tänäänkin käytiin Oulussa uudemman kerran vähän heilumassa mutta oltiin niin väsyneitä ettei siitä muuta tullut kuin laiskottelua kahvilassa (taas), mun oli tarkoitus mennä Kärpät-HIFK - matsiin mutta tottakai mulle iski taas se pyörryttävä olo jne, joten mun piti sitten mennä suoraan kotiin kaupungilta. Vituttaa, koska oisin halunnut todellakin nähdä pelin ja nyt netistä käsin yritän seurailla tilannetta... Koko kuukauden oottelin että pääsisin viikonlopun kotipeliin kun muullon en pääse, enkä pääsyt nytkään. Luulen tosin että jos oisin sinne heikolla hapella mennyt, oisin varmaan pyörtynyt tai muuta kun me aina ollaan G-H:ssa seisoskelemassa eikä huutaminenkaan varmaan olisi onnannut oikein. Mutta joo, ens kerralla sitten.

   Nyt sitten vaan lepäilen kun on tosi halkipoikki olo, viikonlopulle yrittää tukkia hirveänä ohjelmaa mutta se toisaalta vie kans mehut ihmisestä aika kivasti. Mut joo, ens viikolla ainaki pitäs nähä Miippa, Poppe, Kaija ja Sanna. Ei tässä paljoa ehi levätä mut kyllähän sitä vois vaikka opetella nukkumaan...
Toisaalta ei edes jaksais levätä mutta sitten sitä ei jaksa mitään muutakaan. Vaikia valita!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

"Dude, I wanna drawwww."

Juu mullon ollu mielessä, että vois pistää vanahoista piirroksista pientä postausta, kun piirtäminen on mulle aika keskeistä elämässä, varsinkin nyt kun siitä yritän ammattia vääntää.
Kyllä on ihan kyynel poskella kun niin hävettää. Tässä taitaa olla piirruksia jostain 06-09 alkuun asti. Uusimmista laitan kuvaa myöhemmin, ko ne on jääneet kämpille.


Voi nolo näitä mun ernukoiria. Isompana näkkee kuvan kun klikkaa, HEH.

Voi nolo näitä mun verikoiria.


Moi oon emopoika ja sillee.


Rabiessusi voi LOL, mää olin tosi angstinen nuor teini kun näitä verijuttuja sottasin...




Joo sori mun piirrokset on aika koiravoittoisia. Yllä näyte tekohauskasta sarjiksestani, mestarillinen kädenjälki on mestarillista. Piirrän muutenkin paljon sarjakuvia mutta ei ne enää näin köpöisiä ole.

Tekotaide?


Voi ei oon ollu muka niin taiteellinen. Nää alkaa olla varmaan sitä -08 aikaa, kun olin muka niin taiteellinen ja yritin söhertää kaikkea Lappian pääsykokeita varten, kun sinne piti viedä omia töitä voi nolo nolo noloo.


Ja ääh voi ei, vieläkin piirtelen näitä mun taikakoiria.


Tähän oon jopa melko tyytyväinen, vaikka se on edelleen nolo taikakoira. Oon kumminki ihan hyvin onnannu noiden evien kanssa, mun näkökulmastani.


Tää on nyt sitä -08-09 vaihetta. Joku parkourpoika.


Pojalla on hassut nännit, ehehehe! Tää on joku mun sarjishahmo, luikku hän on, tiedän. Tykkään piirtää luikkuja. Aa mutta, kuva on otettu vähän alaviistosta, poika näyttää siksi vähän... pienipäiseltä.


Tää on varmaan syntynyt Korpiklaanin ja Indican musan inspiroimana. Kuvasta vaan pieni osa näkkyy, son A3, ja miehen koivetki on kuvassa ja taustaa mut aattelin etten jassa koko työtä äpöstää kuvaan kun kamera heiluu enkä jassa skannata. Joku poromies on tämä, oon edelleen kiintyny tän tyyppiseen aihemaailmaan.


Öö joo, joku sattaa huomata että tässä on yhtäläisyyksiä parkourpoikaan. Sen pohjalta tää lähtikin. En vaan ymmärrä mitä noi naispuu ja naissieni on olevinaan? O_O


Öh, ei hajua millon tän tein. Varmaan -08-09 vaihteessa... Demejä leikkelin ja piirtelin ja sain aikaan jotain niin tyhmää että!

Tjoo, siinä oli mun noloja vanhoja piirroksia, pistän tänne perään sitte uudempia luonnoksia jahka jaksan ja ehdin ja voin. Ei sillä että jotakuta kiinnostais, luultavasti yhtä paljon kuin ämpärillinen paskaa, mutta musta nyt vaan oli kiva tehdä tämmöinen, kun Miippakin sitä ehdotti.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Leffailta ja liikaa kahavia= levottomat handut.

Tuli tossa käytyä taas Oulussa palloilemassa, Jennan kanssa käytiin kattomassa tosiaan se Uusikuu, mikä ei kyllä ollut mitenkään upeaksi kehuttava leffa. Olihan siinä plussana paidattomat miehet ja sudet, elukat, joista oon aina ollut kiinnostunut. Me siellä sitten istuttiin nauraa höhöttämässä ja pärskittiin ja tirskuttiin joillekin kohtauksille aika kivasti, mutta toivottavasti vieressäistujat eivät pahasti häiriintyneet... Jotain tyyliin "TSAJAJAJAJAJAI LAGITUS" siellä naurettiin ja huomasin taas että mulla ja mun kaikilla kavereilla se huumorintaju on aika insidea. Tai no, niin on kyllä kaikilla.
Kismitti vaan niin samperisti se EdwardxBella-lesoilu, kun ne sitä "Aah en voi elää ilman sinua sieluni kuuluu sinulle jätän sinut yhyhyhy nyt elämä meni paskaksi", ja se kuinka Bella käytti Jaakoppia vaan laastarina, kunnon lärsäke. :--D Mutta joo, ens kerralla varmaan käydään kahtomassa se Paranormal Activity, jonka uskon olevan kyllä parempaa katsottavaa.
  Mut oli kyllä kiva nähä Lumppakavereitaki siellä, Sannaan törmäsin ja oli hän menossa kaverinsa kanssa samaa leffaa kahtomaan. Pitkästä aikaa nähtiin, mulla ois hattu lentäny kattoon jos ois semmonen ollut, kun huomasin että se siellä älijötti oottamassa että pääsee saliin istumaan. :D
Lopuksi sitten mentiin kumminkin leffan jälkeen möhistelemään Coffeehouseen, missä hörpättiin isot kupit kahavia ja toki se meni raajoihin ja nyt tuntuu siltä että vois vetää kahen tunnin rumpusoolon kun niin handut on levottomat. Sieltä suuntasimme mäkkiin ja väännettiin mcflurryt ja tytöt has left the Oulu.

   Käytiin myös H&M:llä, ostinpas sieltä villapaidan, joka jäi mieleen kummittelemaan viime kerralla. On ollu vähän paitapulaa kun on pitänyt välillä sinnitellä yhden paidan voimin pitkin viikkua kun muut ollu pestävänä, nyt on saldo korjattu että pidän kyllä tauon ostelusta...






Bäng lyön turpiin näköjään tässä.

Tuossa siis uusi paita, tosin se näkyy tosi huonosti ko halusin vaan äkkiä räpsäistä kuvan teinipeilityyliin, en viittinyt alkaa minkään self-timerin kanssa lesoilemaan. :-D Ei oikein näy mut siis, semmoinen perus possunvaalianpunainen, pitkähkö, löysähkö, jännä paita..
Sitten ne kengät:


Njöö musta tuntuu että nää kaikki kuvat on paskoja, vaan minkäs teet... Ainiin, ja popot tosiaan löyty Andiamosta. Nämäkin bongasin jo aiemmin ja päätin ne hakea.


Vähän kyllä aluksi meinas feilata kävely, mut heti huomaa että ryhti paranee ja tsillein. Oon muutenkin pelänny että musta tulee lättäjalaka kun aina töpsyttelen skeittikengillä menemään, niin onpahan nyt edes jotku korkkarit. Pitkään oli tarkotus ostaa, nyt vasta sain aikaiseksi. Hidas minä.

Nyt sitten on ensviikonlopullekkin menoa kivasti, kun meen pe-la väliseksi yöksi Jennalle Riinan kanssa, varmaan pelejä räiskitään ainaskin menemään, sitten lauantaina suuntaan Kärppämatsiin. Alkukaudesta pääsin peleihin aika kivasti, joka viikonloppu kotimatseihin, mutta tässä kuussa ei oo oikein ollu lykkyä vaan kaikki kotipelit ovat olleet keskellä viikkoa ja kyllä ketuttaa.. Mää en oikein Raahesta oo sitten päässyt viideksi Ouluun asti... Muistan sillon alkukaudesta ko oli Kärpät-Jokerit matsi, Kärpillä ei tapansa mukaan näin alkulämmittelyksi pelit olleet luistaneet, eikä G-H:ssa kukaan kannustanu! Tyypit istu vaan ne helvetin Sveapipot päässä tuppisuina. Eikös sinne fanikatsomoon justiinsa mennä kannustamaan, herranjestas, oisivat hommanneet istumapaikat kun ei kerta teheny miäli huutaa kotijoukkuetta voittoon. Onneksi nyt on taas kunnon melua lähteny joka matsissa ja on kurkku karhiana poistuttu kotia. Toivomma kans saamma tänä vuonna Pojan pohojoseen, viime vuonna oli niin lähellä taas vaihteeksi voittaa kultaa. :)

Mut joo, ensviikonloppua odotellessa, sitä ennen pittää kituuttaa viisi päivää koulussa. Tänään ois btw ollu koulupäivä mut... se... tavallaan unohtu. Mut periaatteessa en ois kyllä ollu menossakaan, koska en ois sitte päässy viikonlopuksi kotia, niin. Ai niin ja vissiin sunnuntaina sitten serkuille synttäreille, Minna täyttää 18 ja Mirkku 14, paljon onnea, en vaan löydä mitään lahjaa kun oon niin paska niiden ostamisessa!  Pitäis joku viikonloppu muitaki kavereita nähdä, Kaijaa, Poppea ja Miippaa ja Sannaa, kun nyt on jäänyt vähemmälle tapailut kun kaikki vähän eri kouluissa opiskellaan, mikä on vähän hanurista.

perjantai 20. marraskuuta 2009

I should keep my words soft and sweet in case I have to eat them.

Kyllä oli melekeinpä kyrpä ottassa eilen, pakko sanoa!
Ei oikein mikkään meinannu toimia torstaiaamuna. Vedentulo lakkas, ja huomasin sen siinä kun olin laittanut lärvinpesutökötit naamalle. Hanasta ei tule vettä=pesen tökötin pois kastelukannusta tiristämälläni vedellä. Suihkuunkaan ei voinut mennä pesemään ravaista fledaa, koska, heh heh, vettä ei tullut! Ei siinä sen kummempia, oisivat taas nämä vedenkatkaisustapäättäväthemmot ilmoittaneet niin olisin varautunu asiaan.

Päivä jatkui vähän samankaltaisissa merkeissä, lähdettiin kaverin kanssa pääkoululle missä meillä oli taidehistoriaa ja istuttiin kuuntelemassa sitä tasapaksua paapatusta kello kahteentoista asti (suunnilleen). Siinä tauvoilla piristy kun sai kavereitten kanssa nauraa taas vaihteeksi. Mm. hiippailtiin keksipöytää kohti kun mietittiin saako niitä keksejä syödä, mutta hetken siinä stepattuamme päätettiin että "ei me uskalleta ottaa. :--("

Noh, sitten kyllästyttiin ja läksittiin kauppaan ostamaan ~karkkia~,tultiin takaisin koululle Amican sinisille sohville (meän ruokala) ja siinä sitten mässytettiin karkkia ja poristiin epähenkeviä kun ohikulkijat kahteli vähän ihmeissään meitä. Jälkeenpäin huomattiin että ois pitäny tarjota mökö, ehkä niillä kolotti karkkihammasta.
Pian huomattiin että TAMTAMTAA, henkilö, joka voisi paljastaa lintsauksen opettajallemme, oli saapumassa uhkaavasti. Nähtiin se lasi-ikkunoista, se aula jossa istuttiin on semmonen lasipalatsi. Ja sitten alkoi taas kauhea steppaus ja lagitus: hypittiin ja koikkelehdittiin siinä sohvien edessä minne sattuu, tietämättä minne mennä. Se oli oikeasti aika hauskaakin mutta sillon oli paniikki. Päädyin juoksemaan ulos Amican pääovesta ja piilouduin tolpan taakse hengitys KIIHKEÄSTI PAMPPAILLEN (kun nämähenkilötjoitapaettiin tuli takaovesta). Siinä tuli toinen Riina perässä ja sitten Jenna, ja vielä hän siinä notkautteli nilkkojaan korkkareiden kanssa, mistä sai makiat naurut. Päädyttiin siitä tolpan takaa Jennan kämpille pelaamaan Left 4 Deadia ja huusin ja paruin sen pelin kanssa kun siinä sattui Tank tulemaan ja Witch ja siis niin, panikoin lisää. En tosin ollut ainoa joka osasi meluta, me melutaan kaikki, aina.
Okei ei ollut kyrpä otsassa koko päivää, mutta turhaa panikointia riitti! :D

Huomenna sitten olis tarkoitus lähteä leffaan kaverin kanssa, kattomaan Uusikuu. Musta tuntuu että leffa on yhtälailla pettymys kuin Twilight (luin joskus yksi kesä ne kirjat, paitsi viimosen jonka tosin oon ostanu enkuksi...), nauroin aivan kippurassa ja käppyrässä ja ehkä vielä sykkyrässä sille kun Edward juosta jolkotti niin tyhmän näköisesti ja sille, kun auringossa loistaessaan vampyyri näytti siltä kuin sen päälle ois pudonnunna kilo glitterjauhetta koulun kuvisvarastossa.
Samaten tahtosin nähdä uusimmista leffoista Paranormal Activityn ja 2012:n. Inglorious Basterds on ollu kans tarkoitus kahtoa, mutten saanut aikaiseksi. 
Niin ja ostan ne helekutin korkkarit nyt kaupunnilta kun ne nyt jäi viime viikonloppuna hankkimatta, Andiamossa olikin yhdet lupaavat. Ehkä vielä se yksi ihana villapaita H&M:ltä kun se vaan oli niin ihana. Tuhlariko? MINÄ? En. Periaatteessa pitäs kyll säästää, ko on vuokraki pitäny maksaa ja muuta, niin pitäs vähä tukkia rahaa sukanvarteen.. Ja kohta on joulukin. u_u

Olisi kyllä ihanaa päästä shoppailemaan Helsinkiin asti, yleensä pääsen sinne vaan kesäisin mikä särkee sydämeni. Siellä on niin paljon ihmisiä ja kauppoja ja erilainen verrattuna tähän korpeen missä nyt asun.


Tommonen hubbari sieltä sillon tarttui mukaan ainakin, Cruel Agesta löysin tämän. Okei, huppari ei oikein näy tuossa kun se on auki ja mullon toi joulupukinparta-huivi kaulassa ja silleen, mutta kumminkin. Yleensä muutenkin suosin huppareita, kun ne on vaan niin turkasen helppoja vetää päälle. Mullon tossa kuvassa haaremifarkut jalassa, että ihan vaan sen takia näytän persjalalta, ihan vaan näin aiheesta poiketen. :D

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

I don't feel alright in spite of these comforting sounds you make.

Tauti melekeen kukistettu, pakkasin kimpsut ja kampsut ja ootan että pääsee kohti Raahea siirtymään. Alkaa pää haljeta kun vaan täällä kotona kökin, eikä oo omaa rauhaa oikein millonkaan kun ei lenkillekään pääse.
Mua alkaa aina ahdistaa jossen saa olla rauhassa aina välillä, niinko varmaan kaikkia. Päivät koostunu suurin piirtein siitä, että istun koneella, katon tv:tä, makaan sängyssä kuunnellen mp3:sta, nukun, syön, käyn suihkussa koska oon niin hikinen kuumeillessa... Tämmöstä jos ois elämä päivästä päivään niin tukehtuisin!
Tässäpä kuvanen minun ja koirani Ellan laiskotteluhetkestä. Kuva on paska. Tiedän. On vaan pakko saada nyt esitellä fakta että minullakin on koira! :D



   Tämä mun blogin sisältö on aika köpöistä, ei oikein oo tapahtunu mittään tässä kotona sairastellessa. Lisäksi tää ulkoasu ärsyttää, koska olis niin paljon eri ideoita siihen mutta ei hajuakaan että miten niitä voi itse tehdä eikä mulla kyllä ole mitään kuvanmuokkausohjelmiakaan, saati järkkäriä! :--D Aika hanurista se. Joululahjaksikaan turhaa toivoa sellaista kun toivelistalla nököttää jo oma läbäri. Sitäkään en edes kehtais toivoa mutta on se aika tarpeellinen eikä tarvittisi aina lusuta kämppiksen koneella. Kämpän vuokra on sittenkin vähän turhan iso, lähentelee 300 euroa kuussa (per nokka siis, maksamma pökkiin asunnon), että toivon vaan sitä läppäriä joululahjaksi ihan vaan senkin takia. Mulla ei edes ole töitä, se työpaikkakin pitäis jostain nuuskia. Vaikka Prismalle purkaan kuormaa? :-(
Lisäksi häslään tuon laskurin kanssa, aika persiistä sekin että se laskee myös minun käynnit! o_o Piti aloittaa koko sössi alusta kun menin ihan sekasin sen kanssa... Mut opin. Ajan kanssa. Mutta nyt se ei sentään laske sitä kun meikä palloilee, kun sössin vielä tämän ulkoasunkin kanssa HEH HEH.
  
On ollu kumminkin puhetta siitä että kämppää vaihdetaan ja toivon että niin tehdäänkin ens kesän jälkeen, en oikein pidä ajatuksesta että niin paljon rahaa per kuukausi menee vain asumiseen kun halvempiakin on. Tämä nyt vaan oli halvin mitä löydettiin, koska me oltiin liikenteessä melko myöhään. Lisäksi meijän asunto on lähellä koulua, peukut sille.
Niin ja kun olisi tuo kaveri Miippa tulossa opiskelemaan mahdollisesti samaan kouluun kanssani, niin aateltiin että kolomen solukämppä hankittais. Saas nährä miten onnaa!

tiistai 17. marraskuuta 2009

"Teamwork…means never having to take all the blame yourself."

Edelleen kotona istun möhistellen tietokoneen ääressä. Oon vaan kattellut Youtubessa Sinä Tuuba Paska- videoita, joitain Nigahigan väkertämiä filmipätkiä ja MTV:n nettisivuilta tuli katteltua vähän MADEa. On muuten saletisti tekastu koko show, juonen ja näyttelijöiden kera.

Juu tässä nyt älijötän selittämässä siitä, millaisia huimia seikkaluita koen internetin pauloissa. Mietin tosi usein, mitä me tehtäis jos meillä ei olisi ollenkaan internetin ja TV:n tuomia hienouksia. Oltais aivan varmasti tosi paljon fiksumpia kun emme seuraisi tv:stä Kauniita ja Rohkeita ja Salattuja Elämiä sun muuta paskaa mitä meille tuosta tuutista syydetään. Eli varmaan oltais fyysisesti ja psyykkisesti terveempiä. Sinänsä surullista ajatella, että meistä mammutin metsästäjistä on tullut kunnon kermavelliperseitä jotka yleensä seilaa maailmaa vain jääkaapin ja olkkarin sohvan välillä.
Okei, en mää ainakaan tykkää sitä harrastaa. Nyt vaan on tilanne se etten jaksa tehdä muuta kuin joko nukkua tai tehdä jotain istumiseen liittyvää aktiviteettia. *kyynel*

Oih, löytyi tämmöinen huippuhehkeä kuva minusta ja serkustani kun oltiin viimetalvena laskettelureissulla kuusamossa.




En tiedä mistä nuo pikselit tupsahti kuvaan. o_o' Mutta kauniita heti aamusella oltiin, vähän ennen otettu kun lähettiin rinteeseen.

Nytkin on hirveä hinku päästä rinteeseen, ens hiihtolomalla ei varmaan mennä Rukalle vaan Sallaan, koska siellä on halvemmat hinnat. Ei kyll vielä varmaa. Oon ennen aina suksilla vedellyt menemään, mutta nyt kyseisen serkkutyttöni kanssa päätettiin että mehän otetaan lumilaudat ja opetellaan lautailemaan! Mukaan lähtee myös toinen serkku, kuvassa näkyvän pikkusisko siis, sekä kaveri joka osaa jo lautailla valmiiksi ja hän avokätisesti meitä yrittää opettaa. Musta tuntuu että perse on mustelmilla ja silmä mustana sen koetoksen jälkeen kun yritetään lautailla...
Sitä ennen vaan pitäisi jostain pieraista lumilauta+kengät joltain lainaan että saisi harjoitella sitä pystyssä pysymistä. Kylymiltään kun lähdettäisiin sinne huitelemaan niin ei tulis mittään vaikka lastenrinteestä alotetaan. Opettaja varmaan osaisi kyllä myös ohjata mutta me mistään opettajasta aleta maksamaan. :D Mieluummin tutun kaverin seura niin saa nauraa päänkin irti.
Olisihan sitä jo aiemmin voinut alkaa opetella, muttei ollut malttia ottaa lautaa suksien sijasta. Omat suksetkin löytyi niin mitäs sitä ylimääräistä maksamaan, olen pihi. O_O
No ei, oli vaan se että sitä halusi vaan syöksyä rinteiltä alas pusikkoon lumen pöllytessä mieluummin kuin kaatuilla joka viiden sentin välein. Ja sekin että kestää ikä ja terveys tulla se rinne alas laudan kanssa kun ei pysy edes pystyssä. Mut tänä talvena pakko opetella tai ei koskaan..